maanantai 23. huhtikuuta 2012

Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika

Kuva: Myllylahti.
Pitää ensimmäiseksi todeta, että tästä jutusta on objektiivisuus kaukana. Paitsi että olen fanittanut Hilkka Ravilon kirjoja jo vuosikausia, olen myös tavannut kirjailijan ja tehnyt haastattelun (Etelä-Saimaa julkaisi haastattelun vain paperilehdessä, harmi) sekä ollut kirjeenvaihdossa kirjailijan kanssa. Joten tämä on taatusti subjektiivista tekstiä.

Nimeltään Eerika on Ravilon yhdeksäs teos. Kirjan ovat ehtineet lukea myös Jori ja Booksy. Kirja pitää sisällään monia aiheita, ja luulenpa, että eri lukijat saattavat nimetä pääteemaksi hyvinkin eri asioita. Jori nosti esille naisen aseman yhteiskunnassa ja ihmisen itsemääräämisoikeuden, Booksy nimeää pienet kipeät kokemukset ja päivittäiseen elämiseen haudatut suuret tunteet. Minulle kenties päällimmäiseksi nousi esiin historian kaari - kuinka yhden ihmiselämän aikana maailma muuttuu moneen kertaan ja kuinka ihminen elää ikään kuin monta elämää yhden elämänsä aikana. Lisäksi voisin nostaa eräänlaiseksi teemalauseeksi kirjan lopussa olevan repliikin: "Ei totuuden kertominen ois oikein." Eerikan elämässä tämä pätee monta kertaa. Silti lukijan sympatiat ovat Eerikan puolella.

Eerika kasvaa sodanjälkeisessä Lapissa yksinäisen äidin tyttärenä. Koska Enni-äiti rakastui saksalaiseen Dieteriin ja koska sodassa kävi niin kuin kävi, joutuu Enni sodan jälkeen kyläyhteisönsä hylkäämäksi ja huorittelemaksi. Eerikalle tehdään selväksi pienestä pitäen, että hänkin on pelkkä "huoran nuorennus", koska hänen isänsä on saksalainen. Luossajoen kylässä eletään lestadiolaisen uskon hengessä, ja vaikka Enni ja naapurin Maija ovat lestadiolaisuudesta irrottautuneet, karkaa Eerika salaa seuroja katsomaan. Siitä ei hyvä seuraa.

Kirjan aikajana ulottuu 1940-luvulta 2000-luvulle. Eerika pääsee Lapista etelään, tekee töitä kotiapulaisena, menee naimisiin, kohtaa nuoruudenrakastettunsa. Hänen elämänsä kautta näkyy samalla Suomen muutos. Kuusikymppisenä Eerika joutuu itsekin ihmettelemään lapsuusmuistojensa ääressä historian kehityskulun nopeutta.

Tämäkin Ravilon kirja on alaotsikoltaan "rikosromaani". Ja kuten aiemminkin, rikoksia tässäkin tapahtuu, mutta mikään dekkari tämä ei ole. Eräs toisten elämää hankaloittava ihminen päästetään päiviltä, mutta kukaan ei jää kiinni. Itse asiassa tilanteen toisinto löytyy erään toisenkin kirjan hahmon elämästä... sattumaako? Tuskin. Ja totuus on aina tarinankertojan totuus...

Tiettyjä yhtäläisyyksiä aiempiin kirjoihin löytyy. Esikoisteoksessaan Kuin kansanlaulu Ravilo kuvasi kotiapulaisen työtä sotienjälkeisessä Suomessa, ja kotiapulaisena eli piikana Eerikakin työskentelee monta vuotta. Jotkut työpaikat ovat asiallisia, joissakin piika sai olla työssä kellon ympäri. Kuinkahan moni nykysuomalainen haluaisi muuttaa töihin toisen kotiin siten, että asumapaikkana olisi sänky keittiössä ja vapaa-aikaa olisi joka toinen sunnuntai ja keskiviikkoillat? Ei varmaan kukaan - mutta lieköhän Suomessakin jo "kotiapulaisia" länsieurooppalaiseen malliin, siis laittomia maahanmuuttajia, jotka pidetään töissä orjapalkalla ja maastakarkotuksella uhkailemalla?

Eerikaa ajaa eteenpäin myös tiedonjano, ja siitähän jokainen lukutoukka itsensä tunnistaa. Vaikkei Eerikan opinnot jäävät kansakouluun - ja sielläkin puhuminen oli "huoran nuorennukselta" kiellettyä - hän sivistää itseään lukemalla. Tässäkin taival on pitkä. Kun Eerika muuttaa Luossajoelta Tampereelle, kestää monta vuotta, ennen kuin hän edes oppii, missä kirjasto on. Aikuiselle Eerikalle lukeminen ja kirjastot ovat itsestään selvä osa elämää. Lukuharrastuksen kautta Eerika tuo mieleen Kylmien käsien Meerin.

Ehkäpä eniten kirjassa kihelmöi kuvaus siitä, miten lähimmätkin ihmissuhteet voivat olla etäisiä tai muuttua etäisiksi. Eerikan elämään mahtuu hylkäämisiä, ja tiettyjen ihmisten kohdalla musta muuttuu valkoiseksi tai toisinpäin. Silti Eerika ei rupea psykologisoimaan ihmissuhteitaan naistenlehdistä tutulla tavalla - ilmankos hän kirjassa mainitseekin inhoavansa naistenlehtiä. Vaikka ihmisten keskellä eletään, ei kaikista ihmisistä tarvitse pitää. Eerika luovii eteenpäin, vaikka omat läheisetkin saattavat muuttua joksikin aivan muuksi kuin ennen. Ja ehkäpä pieni pehmennys moneen aiempaan kirjaan on, että tähän mahtuu myös lämmin ja läheinen parisuhde mukaan.

Olen Myllylahden kustantamia kirjoja aika ajoin moitiskellut kustannustoimittamattomuuden puutteesta, joka on näkynyt pieninä rosoina, mutta nykyään Myllylahti on saanut uuden toimitusjohtajan - toivottavasti tämä näkyy myös kustannustoimittamiseen panostamisena. Ainakin voin yhtyä Jorin ja Booksyn mielipiteisiin, että Nimeltään Eerika on eheämpi ja hiotumpi kuin edellinen Ravilon kirja Muovikassimies. Tokihan sitä toivoisi eräälle suosikkikirjailijalleen myös huikeaa markkinointirummutusta kustantajalta, mutta kun tuntuu siltä, että kirjamarkkinointi menee vuosi vuodelta yhä rahakkaampaan ja "naamakeskeisempään" suuntaan, niin tuskinpa Myllylahden kokoisella kustantamolla on varaa mitään huikeaa mainontatilaa ostaa. No, sana on kiirinyt lukijalta toiselle, ja onkin mukava huomata, että olen ollut mukana sytyttelemässä "blogisavuja" Hilkka Ravilon kirjojen puolesta.
 

16 kommenttia:

  1. Anonyymi23.4.12

    http://dekkariseura.wordpress.com/sana-on-vapaa/

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkistä, sieltähän löytyi Ravilo-asiaa. Pakko vaan sanoa, että anonyymien jättämät linkkikommentit päätyvät tosi usein roskapostiksi ja luulin tätäkin ensin sellaiseksi, ennen kuin tarkistin. Jos haluaa jakaa linkkejä kommenttilaatikossa, kannattaa kirjoittaa jokin nimimerkki sen anonyymin tilalle ja vaikka kirjoittaa muutama saatesana ennen linkkiä myös.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi23.4.12

    Jaa, ei kai mua haittaa vaikka roskiin kommenttini meneekin. Ei sillä niin ole väliä. Ei se oo ainakaan mulle niin kuolemantarkkaa, että näitä pitää just ja jetsulleen kirjuutella oikeaoppisesti ja oikealla tavalla. Jos joku ehtii heittää roskiin, niin nou problem! Tässä on tätä muutakin kirjoittelemista työn alla, joten meidän kirjoittajien pedanttisuus vaihtelee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo Bloggerin automaattisuodatin seuloo paljon viestejä roskapostiksi. Ja mäkin olisin poistanut kommenttisi käsin ellei siinä olisi ollut aiheeseen liittyvää sisältöä. Voi olla että kaikki ei aina jaksa edes tarkistella linkin sisältöä vaan olisivat poistaneet kommentin suoraan.

      Poista
  4. Ilman blogeja Ravilo olisi todennäköisesti jäänyt minulta ainiaaksi tutustumatta. Tässä juuri on se syy, miksi en lue kirjoja uudestaan: maailma ei varmaankaan ole Raviloita pullollaan, mutta erittäin hyviä kirjailijoita voi helposti mennä sivu suun ilman että heistä ikinä kuuleekaan, tai ei ainakaan kiinnostu tarpeeksi. Siispä sen sijaan että lukisin jotain vanhaa uudestaan, annan ennemmin jollekulle uudelle mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä peruste tuokin, vaikka omani onkin jokseenkin päinvastainen. :) Kun eipä niitä kaikkia maailman kirjoja kumminkaan ehtisi lukea vaikka yrittäisi, niin haluan lukea ne hyviksi havaitsemani useampaan kertaan ja näin syventää lukuelämystäni niiden kohdalla. :)

      Poista
  5. Minäkin kuulin taannoin Ravilosta nimenomaan blogien kautta. En muista, kenen blogista luin mietteitä hänen jostain kirjastaan, mutta se innoitti minut etsimään Ravilon kirjoja.

    Nimenomaan etsimään, sillä tuolloin (useita vuosia sitten) niitä ei oikein tahtonut löytyä mistään. Kuolleet Lehdet löysin lopulta divarista ja ihastuin siihen kovasti!

    Valitettavasti se on edelleen ainoa kirja, jonka olen Ravilolta lukenut, mutta haluaisin kyllä lukea enemmänkin. On vain tämä saatavussongelma.

    Nimeltään Eerika vaikutta tosi mielenkiintoiselta. En muuten tiennyt, että Ravilolta on tullut noin paljon kirjoja. Jostain syystä olen myös elänyt luulossa, ettei hän enää kirjoita. Tulipa nyt tämäkin aukko onneksi paikattua, joten kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita vanhempia ei varmaan enää kirjakauppajakelusta saa, kirjastoista pitäisi kyllä löytyä, mutta kyllä kaikki nämä Myllylahden julkaisemat ovat helposti saatavissa. (Siis Kuolleet lehdet, Pahan tytär, Kylmät kädet, Muovipussimies ja Nimeltään Eerika). Myllylahdella on oma verkkokauppa jossa jokaista on saatavilla ja pikatsekkauksella ainakin Adlibriksesta löytyi kaikki uusimmat. Ehkä isojen kirjakauppaketjun myymälöistä ei hyllynäkyvyyttä saa, mutta tilaamalla kirjoja saa myymälöihin, tosin mun mielestä silloin on jo sama ostaa kirja itse verkkokaupasta.

      Kiitos kiittämästä. :)

      Poista
  6. Hieno kirjoitus! Ja hyvä kysymys, että onko jo kohta Suomessakin maahanmuuttajakotiapulaisia vastaavissa tilanteissa... Minulle tuli siitä Eerikan kotiapulaisajasta aluksi mieleen yksi Ruth Rendellin dekkari, Simisola, mutta en viitsinyt nostaa esiin - Eerika ei kuitenkaan ole avuton sillä tavalla kuin Rendellin uhri oli.

    Tuo Kuolleet lehdet pitää varmaan ottaa ja tilata. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, pitääpä joskus kurkkia Simisolaa. Tästä kirjasta sai muutenkin lukuvinkkejä itsellekin - esimerkiksi Viisi mustaa kanaa jäi mieleen, pitänee harkita sitäkin. :)

      Poista
    2. Kanat oli minusta ihan hyvä... ei järisyttävä mutta hyvä.

      Poista
    3. Hyvä tietää :)

      Poista
    4. Anonyymi30.4.12

      Minä en tätä Raviloa totisesti ymmärrä. Kai on lupa sanoa, että hänen kerrontansa on minusta todella epäonnistunutta.

      Poista
    5. Kyllä saa olla eri mieltä. :)

      Poista
  7. Anonyymi13.3.13

    Itse löysin ravilon ensikerran kirpputorilta, ihastuin ikihyviksi!!

    VastaaPoista